maanantai 29. lokakuuta 2012

Kortisonipiikki

Tänään töiden jälkeen otin suunnan kohti Tamperetta ja Koskiklinikkaa. Ensimmäisen kerran polvea alkoi särkemään syyskuun 9. päivä eli seitsemän viikkoa sitten. Sen jälkeen muutama pieni lenkki, taukoa, hierontaa, venyttelyä, kylmää, särkylääkettä kuurina. Puolimaraton-kokeilu, ja neljä viikkoa juoksutaukoa. Ja kun tuosta oli 3,5 viikkoa taukoa ollut, niin edelleen polvi kipuili alamäkikävelyssä. Näin kerroin lääkärille, vähän pidemmän kaavan kautta vaan.

Käytiin läpi treenitunteja (mm. onko muutoksia juoksun määrässä), mun aikaisempia juoksukokemuksia maratoneista puolimatkan triahtloniin, testailtiin jalkojen pituudet (oli samat), käänneltiin ja väänneltiin jalkaa. Selkeä kipupiste löytyi polven ulkosyrjästä, ja siellä siis tulehdus. Kysyin, ja sain kuulla, että on nimenomaan selkeä juoksijan polvi. Selkeää syytä ei löytynyt, kuten 2,5 vuotta sitten, kun mulla ekan kerran tällainen vaiva oli. Silloin juoksin hallissa, jossa on kalteva alusta.

Kertoi laittavansa kortisonia puudutusaineen kera. Muhun ei oo kortisonia koskaan piikitetty, joten ei ole siitä mitään tarkempaa tietoa. Pistos jännitti kovasti, mutta ei ollutkaan paha. Jos tällä saatais nyt stoppi pitkään vallalla olleeseen tulehdukseen, mihin muut konstit eivät oo tehonneet. Tarkoitus ei ole ottaa kortisonia, ja samantien treenata. Tarkoitus on hoitaa jalka kuntoon, eikä vain poistaa kipua. Seuraavat kolme päivää siis täyttä lepoa. Sitten pikku hiljaa taas treenin pariin. Ensin on tarkoitus kokeilla, että tuntuuko alamäkikävely ja sitten pikku hiljaa testata juoksua, jos alamäkikävely ei satu. Nyt mennään rauhallisesti, ei ole tarkoitus tässä vaiheessa mokata tätä parantelua.

Piipahdin vielä Venlan kanssa uimassa, ja oli kyllä tarpeen. Ei olla nähty seitsemään viikkoon, joten teki kyllä ohjeistus terää. Oli jotain menny viime kerrasta jakeluunkin. :) Tästä on taas hyvä jatkaa!!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Rullaillaan

Nimittäin lihaksia pilatesrullalla. Osaksi pystyy rullailla koko kropan painolla, ja osaksi on tuettava osa painosta pois. Voin kertoa, että kyllä tuntuu! Toivottavasti on myös apua.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lumipoluilla

Muut treenaili yhteistreenissä Voimarinteellä, mä tein lenkkini yksin aikataulun takia. Pakkasta pari astetta, ja lunta kuntopolut täynnä. :) Vitosen lenkille oli tullu jo pieni polku, mutta sivuraiteelle lähdettyäni sai oikeasti tehdä töitä. Tulipa hyvä treeni!

Alkuun oli aika pelottavaa, kun etu- tai takarengas lähti liirtoon, mutta kyllä sitä pikku hiljaa siihen sitten tottui. Ja eiköhän talvi taas opeta. Enkä muuten kaatunu. ;D
Muutama oli ehtinyt jo hiihtämäänkin! :)
Tässä ei tullu kylmä, kun 11km reiluun tuntiin polki.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pettymys

Lähdin eilen innolla sauvarinteeseen Jouppilanvuorelle. Ensilumi oli juuri satanu maahan, ja vaikka rinne oli täysin pimeä, niin hissien kohdan polku erottui vaaleana. Ihana ilma!

Nousin kahdesti rinteen ylös, ja alas tullessa sattui vasempaan polveen tai tarkemmin sanottuna heti polven alapuolelle. Ihan kuin siinä olisi ollu joku vanne kiristettynä. Toisen alastulon jälkeen mietin mitä teen treenin kanssa. Pohdin ja pohdin, ja lopulta kävelin autolle.

Mä oon niin pettyny! Mä oon ollu 3,5 viikkoa juoksematta, ja nyt rinteessä kävely sattuu. :( Mihin tämä vielä meneekään, ja mitä tapahtuu ens vuoden kisoille? Toivottavasti polvi nyt tulis nopeasti kuntoon!!

Jouppilanvuoren päältä


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Viikko 42

Viime viikon treenit jäi vähiin. Alkuviikolla tein pitkää työpäivää, ja en jaksanu ja ehtiny lenkille hektisen päivän jälkeen. Viikonloppuna olimme siskojen kera Tampereella juhlistamassa pikkusiskon kolmikymppisiä. Kävimme mm. katsomassa musikaalin Vuonna 85. Se oli loistava!!

Koska olin paljon poissa kotoa, niin omatuntokin kolkutteli. Sekä perheelle antamastani vähäisestä ajasta että treenaamattomuudesta. Vielä kun kaksi lapsista syyslomaili viikon ja yksi lapsi pari päivää.. No joulun aikoihin aattelin pitää ylitöitä pois, ja lomaa kertyy yhtäkkiä 1,5 viikkoa, kun pyhäpäivät menee niin sopivasti. :)

Niin, että tulee mullekin niitä hankalia viikkoja, kun ei vaan saa treenejä tehtyä syystä tai toisesta. No onneksi nyt eletään jo uutta ja löysempää viikkoa. Ehtii olla sekä perheen kanssa että treenata. :) Ja se täytyy yrittää muistaa, että tää on vain harrastus ja moni muu asia menee edelle.

Viikko 42:
Uinti 1h 50min
MTB 1h 49min
------------
Yhteensä 3h 39min
Kuva työpaikan ikkunasta. Värejä ei ole muutettu, vaan keltainen aamuaurinko muutti kaiken valkoisen todella keltaiseksi. Oli aika hieno!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Lentokalana vedessä

Tänään olin elämäni toisen kerran uimahallissa märkäpuku päällä. Ekalla kerralla se oli noin kymmenen minuuttia, eikä ollu oma puku. Nyt se oli oma ja uin se päällä 55 minuuttia. Uinti tuntui sujuvan lennokkaasti, lujaa, vauhdilla ja mitähän vielä?! :) No kattelinpa sitten jossain kohtaa, että mitä se kello siellä seinällä näyttää. Ei ollu ihan fiilis samalla tasolla kellon kanssa. :D Luulin uineeni lujempaa. No pääasia, että fiilis oli hyvä!
Viikko muuten on ollu tosi hiljainen treenien suhteen. Oon alkuviikon tehny pitkää päivää töissä (klo 7-18). Ja koko sen ajan oon istunut tietokoneen ääressä ja joutunut olemaan skarppina, etten sotke ison asiakkaan tilaus-, toimitus- ja laskutusdataa. Voin sanoa, että päivän jälkeen on ollu niin väsyny, ettei lenkki oo käynykään mielessä. Väsyneenä ei oo mitään järkeä treenata, sen oon huomannu.

Viikonloppu menee kivoissa merkeissä, kun lähdetään juhlimaan pikkusiskon kolmikymppisiä! :) Siskolle on vaan ilmoitettu, että pitää olla valmiina la 20.10. klo 10 ja mitä pitää pakata mukaan. Muuta ei sitten tiedäkään. ;) Me neljä siskosta lähdetään siis yhdessä matkaan.

Vedin muuten pyörällä taas eilen lipat.. Ehkä mä en enää mäkivetoja tee. ;) Viime kerralla satoi, ja olin soratiellä. Nyt en uskaltanu mennä samaiseen mäkeen, ja päätin olla asfaltilla. Uskokaa tai älkää, mutta siinäkin voi kaatua. :D Persusta ja polvi ovat nyt mustana... Mä oon niin hyvä tässä! :D

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kuntokämppä

Elokuun loppupuolella kuulin kotona kysymyksen: "Saataisko me parvelta oma huone? Sit sä saisit yhdestä huoneesta kuntoiluhuoneen." Pienestä pitäen osataan viedä äitiä. ;D Tähän asti tytöillä on ollu omat huoneet 3,5 vuotta, eli sen ajan mitä olemme tässä talossa asuneet. No jonkin aikaa meni, että saimme koko huushollin järjestettyä uudelleen. Tyttöjen makkarit vaihtuivat parvelle, meidän makkari vaihtui toiseen, olkkarista häipyi sohva ja tv toiseen huoneeseen (kirjasto/televisiohuoneeksi suunniteltu, joka on pariovillinen olkkarin yhteydessä). Vähän piti seiniä maalailla ja tehdä sitä sun tätä. Kun näitä kaikkia hommia tehdään arki-iltoina, niin kyllähän se kestää.

Tällä hetkellä meidän kuntokämpässä näyttää tältä:

Tälle kasalle uusimpia lehtiä pitäis keksiä joku paikka.
Tietokone oli laitettava tänne. Toisaalta pystyy kattomaan jotain leffaa tms. kun juoksee ja pyöräilee.
Ohjelmaa

lauantai 13. lokakuuta 2012

Liikuntalauantai

Tähän päivään on sisältyny viisi tuntia liikuntaa. :) Ensiksi aamusta hiihtämään!! Ja kyllä, ihan lumelle ja oikeilla suksilla. Mä niin nautin!! Voi, kun se talvi jo sieltä tulis. Olin siis neljän muun Aquaplussalaisen kanssa päiväleirillä, ja hiihtämässä Jämin hiihtotunnelissa. 17 kertaa tuli käytyä tunnelin toisessa päässä, eli reilu 20 kilometriä tuli hiihdettyä. Suksien pohjissa oli vielä viime vuoden pitovoiteet, mutta ihan hyvin niillä pääsi hiihtämään. Muutamassa nousussa vähän lipsui. Kaitsu-valmentajakin totesi mulle: "Sähän osaat hiihtää!" :D Kuulemma talvella kannattaa käyttää hiihtoa hyödyksi, no ihan varmasti käytän! :) Toki eihän se tekniikka nyt priimaa ole, mutta edes ok. Eikä musta hiihtäjää saa tekemälläkään. :D

Yksi pieni ongelma vaan oli. Mulla oli akku loppu, enkä saanut yhtäkään kuvaa treeneistä. Jotenkin vielä tämän hiihdon sain sulatettua ilman kuvia, mutta mitkä maisemat oli maastopyöräillä. Niin upeat, että kirosin puhelimen akkua moneen kertaan. Lopuksi vielä muiden juostessa, ja mun kävellessä, näin taivaalla yhtä aikaa kuusi laskuvarjohyppääjää, ja taas olis tarvittu kameraa!! ;) Lopuksi näin vielä porojakin! Onneksi Max pelasti mut, ja otti yhden kuvan hiihtotunnelista pyynnöstäni, kiitos! :)

Näkyi kauas.. Kuva: Jämikeskus
Kangasmetsää ja polkuja. Kuva: Jämikeskus
1,5 tuntia kului hiihtämässä ja saman verran maastopyöräilemässä. Puolisen tuntia meni kävellessä. Ensin kapusin rinteitä reippaasti ylös, mutta kun tuli polven alapuolelle pieniä tuntemuksia, niin päätin jättää rinteet rauhaan. Illalla vielä koirien kanssa 1,5 tunnin lenkki. Joten lauantai oli hyvin liikunnallinen päivä. :)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Äiti on hikinen

Tämän päivän treeni tehtiin yhdessä pojan kanssa. Paljon lapset osallistuu mun touhuihin, ja olen jopa pelannut pelejä pyörän päältä. Näin läheisissä tunnelmissa sitä harvoin tulee oltua pyörän päällä. Onneksi pyörässä on neljä sarvea. ;) Telkkarin edessä siis poljin, ja yhdessä sitä katottiin.
Poika: "Äiti on hikinen."
Minä: "Niin onkin."
Poika: "Kokeile mun päätä."
Minä: "No sulla on ihan kuivat hiukset, sä et oo hikinen. ;)"

tiistai 9. lokakuuta 2012

Viikko 40

Niin se vaan hurahti taas yks viikko ohitse huomaamatta. Täytyy sanoa, että melkoista kiirettä pitää. Ensinnäkin töissä, deadlinet painaa päälle, mutta kaikenlaista muutakin on ollut. Oon mä treenaamaankin ehtiny, vaikka joku treeni onkin välistä jääny.. :/

Viikko 40:
Pyöräily 4h 25min
Uinti 2h 30min
Voima 1h 40min
------------------
Yhteensä 8h 35min

Kävin muuten uimassa myös Tesoman uimahallissa Tampereella. Olimme sunnuntaina koiranäyttelyssä Tuuloksessa, jossa muuten vanhemmasta koirastamme Millistä (2v 9kk) tuli Suomen muotovalio! Kotimatkalla pysähdyin tyttöjen kanssa Tesoman uimahallille. Ulkona oli asteita 6 kipaletta, joten koirat pystyivät olemaan tunnin verran autossa. Väsyneitäkin kun vielä olivat. Kesäkuumuudella tällainen ei olisi onnistunut. En olisi ehtiny Seinäjoelle uimaan, joten tämä järjestely oli loistava! :)
Tämän päivän ohjelmaa työpäivän jälkeen osa 1. :D
Tämän päivän ohjelmaa työpäivän jälkeen osa 2. Koirien kanssa Kyrkösjärven rannalla.
Milli vanhalla laiturilla jossain Tuuloksen ja Tampereen välillä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Sadetta riittää

Sadetta on piisannut niin paljon, että treenit on ollu pakko tehdä sateessa. Pyöräily ei oo ihan parasta sateessa, mutta kyllähän se onnistuu. Tänään olin kyllä ihan märkä kotiin päästyä, sen verran lujaa vettä tuli. Mutta kun sitä tuli koko päivän, niin ei siinä paljon ajankohtaa tarvinnut miettiä.
Salillakin on tullu käytyä..
Jouppiskakin on saanu paljon uusia opasteita!
Sateesta harmaana.
Uppoaa. :D

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Vuosi triathlontreeniä

Vuosi on vierähtäny triahtlonkoulun aloittamisesta, eli vuoden verran on tullut treenattua kolmea lajia. :) Tunteja on kertyny yhteensä 493.

Maantiepyöräilyn, juoksun, MTB:n ja hiihdon kilometreihin voi uskoa. Muihin laitettu välillä ja välillä ei.

Kuukausijako puolestaan näyttää pylväinä tällaiselta. Näistä laskelmista on poistettu lihashuolto, eli vain oikeat treenit merkitty.


Nyt siis kohta uutta kautta. :)

Ja hei, monta uutta lukijaa on tullut. Kiitos, ja tervetuloa! :)